maanantai 15. kesäkuuta 2015

Varsa ja muuta viikonlopusta

Viime viikonloppu oli melko kiireinen, tai no ainakin tapahtumarikas! Varhain lauantaiaamuna kesälaitumelle tullut lv-tamma sai sievän ja virkeän ori-varsan. Varsa syntyi laitumelle mutta siirrettiin se omistajan avustuksella iltapäivällä talliin lepäämään emänsä kanssa. Varsalla ei ole vielä oikeaa nimeä, mutta itse olen kutsunut sitä Brunoksi, sillä mielestäni se on aivan Brunon näköinen! Saa nähdä minkä oikean-, ja kutsumanimen poika saa tulevaisuudessa.



 
Lauantaina oli myös Mäntän paikallisravit, jossa tietenkin olimme katsomassa! Iskä oli meidän traktorilla lanaamassa rataa, sekä paria päivää aiemmin siirtelemässä maata radanvarrelta. Ravit olivat hyvin järjestetyt, tosin jäin kaipaamaan hevosten esittelystä puuttuvia johtoratsukoita, sekä raviautoa, joka oli isommissa raveissa samaan aikaan myymässä.

Tänävuonna uutta raveissa oli lähtö B-poneille


Ja kuten jokavuotiseen perinteeseen kuuluu; hevonen irti radalla
Tuttumme Heidi Ahonen ja Jyllätys
Sunnuntaina olimme serkkumme rippijuhlissa, jossa meni lähes koko päivä. Tänään maanantaina töistä kotiin tullessani oli tapahtunut se, mitä ei koskaan saisi tapahtua: olin siirtänyt ponit ja Ladyn viereiselle laitumella pari päivää aiemmin ja laitumen vaihto aiheutti Ladylle kiiman. Julle oli mennyt kolmesta eri useampikerroksisesta langasta läpi, ja karannut tammojen sekaan Ladyn ja ponien laitumelle. Siellä se oli Ladyn kimpussa, kun äite huomasi sen. Julle kuitenkin saatiin pian kiinni, ja vietiin talliin rauhoittumaan siksi aikaa kun lankoja korjattiin ja tehtiin vielä yksi väliaita. Täytyy nyt vain toivoa, että mitään ei ehtinyt tapahtumaan ja ettei ensi kesänä ole taas uusi varsa pihassa. Tilanne oli siis jo ohi, kun pääsin töistä kotiin. Siskoni Riikka oli ollut kuvaamassa.
Poneja Julle ei jaksanut innostaa yhtään: Bansku ja Vappu vain komensivat orin kauemmaksi, kun Lady ravaili ja roikkui tarkoituksella Jullen luona.


Jullen mielipide tammojen luolta lähtemisesta...
Jullen orikavereiden tulo nyt peruuntui ainakin toistaiseksi, joten Julle saa olla yksin. Vielä ei ole varmuutta tuleeko tuttumme vanhempi ruuna pitämään Jullelle kuria edes vähäksi aikaa kesällä, mutta sen näkee sitten.

Minni lähettää kaikille hevosystäville suuren määrän kesäisiä suukkoja ♥

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja varsinkin noi, varsuli kuvat ovat aina ylisöpöjä!!!!! Voi julle minkä teit... Tuhma, tuhma poika. ^ ^

    VastaaPoista