lauantai 22. elokuuta 2015

Estetunnin kuvausta ja muuta höpötystä

Tällä viikolla on taas sattunut ja tapahtunut, ja aikaa ei meinaa millään jäädä koulujutuille ja teoriakokeeseen harjoitteluun. Alkuviikolla päästettiin hevoset toiselle lohkolle sillä vanha laidun oli kynitty niin lyhyeksi, että päästettiin ne tuonne parempiheinäiselle alalle.

Roosan kanssa myös suunniteltiin, että jokupäivä lähdettäisiin ajamaa Sikellä kärryillä, joten putsattiin Siken vanhoja ajovarusteita jo valmiiksi. Täytyy nyt vain seurata sitä Siken polvea, että lämpeneekö se rasituksesta vai ei. Toivotaan vaan parasta että vanha kulmaluunmurtuma ei ala vaivata, ja voitaisiin harrastaa kunnolla.

Tostai-iltana olin Mäntässä Seppälän ratsastuskoululla kuvaamassa kaverini Siirin estetuntia. Kamerana käytin siis Siirin järkkäriä, ja pakko myöntää että jonkinsortin kunnon järjestelmäkameran aion itsekin joskus hankkia, kuvat ovan nimittäin ihan eri luokkaa muihin kameroihin verrattuna. Ensin alkuun kameran kanssa oli vähän opettelua, mutta sain kun sainkin muutamia ihan ok otoksia aikaan, tässä joitain (kuvat siksi vähän sumeita, koska en saanut tallennettua niitä s.postista isommassa tiedostokoossa):
Siiri ja Ressu



Siirin kanssa vähän puhuttiin, että jos menisin ensiviikolla kuvaamaan koulutuntia Seppälään, saa nähdä riittääkö oma aikani, mutta yritän ehtiä :)

Eilen pestiin lämpöisen sään aikaan äiten kanssa talli, nyt on jokaisen hevosen karsinat täysin puhtaat, sekä käytävän lattia ja lopuksi vielä irroittelimme lamput joista pesimme kuvut. Kyllä heposten nyt kelpaa tulla taas syksyllä talliin. Pesun yhteydessä irrottelin Siken karsinan päältä vanhoja kanaverkkoja pois, jotka olivat sinne jääneet niiltä ajoilta kun puput meille tulivat ettei kissat menneet niiden sekaan. Verkkojen poistamisessa oli todella monta läheltäpiti-tilannetta ettei laudat osuneet päin naamaani, ja lisäksi sain jätettyä peukaloni vasaran varren ja seinän väliin, josta muistona on aika mehevä mustelma.

Tänä iltana Roosa ratsasteli Sikellä ilman satulaa, ja minä seurailin sivusta Siken jalkoja; edelleen se heittää etenkin ravissa vasenta etujalkaansa enemmän sivulle, mutta ratsastuksen jälkeen oikea polvi tuntui lämpimämmältä. Nyt ostoslistalla ovat kylmäyssuojat, jotta saadaan sitten kylmättyä kunnolla hevosten jalkoja rasituksen jälkeen.
©Riikka Tuomi
Sillävälin kun Roosa ratsasteli, minä vietin aikaa muiden hevosystävien kanssa. Riikka ikuisti muutamia hetkiä kameralleen, kun rapsuttelin Ladyä, ja hömppäiltiin Brunon ja Pellan kanssa:


Haluan lisätä tähän loppuun vielä kuvan, mikä ei suoranaisesti oikeisiin hevosiin liity, mutta ajattelin vähän piristää tylsän autoni ilmettä, ja maalailin nissanin kylkeen hevosen kuvan kalligrafi-tyyliin. Ei taida tulla toista vastaavaa autoa vastaan ainakaan näillä pikkukylillä ;)

3 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja todella hienoja kuvia varsinkin toi eka laidunkuva ja toka vika kuva. Ei toi vika kuva myöskään ole hullumpi. :)

    VastaaPoista
  2. http://pilanpaiten.blogspot.fi/ haastoin sut :)

    VastaaPoista